http://yle.fi/uutiset/auringon_puute_vie_makeuden_marjoista/8144737
Luonto 10.7.2015 klo 19:59
Auringon puute vie makeuden marjoista
Tämän kesän satoa ei ole kuitenkaan vielä menetetty. Lisäksi aurinko päästää valoa pilvienkin lävitse, mikä riittää monille kasveille.
Vähän aurinkoa ja paljon kosteutta tuonut kesä ei helli kotimaisia marjoja. Luonnontuotealan valtakunnallisen toimialajärjestö Arktiset Aromit ry:n toiminnanjohtaja Simo Moision mukaan jatkuvilla runsailla sateilla on melko suora vaikutus marjojen laatuun.
– Kosteassa ympäristössä esimerkiksi mustikan alapinnalle muodostuu vesipisara, mikä saa aikaan niin kutsutuja savipuolimustikoita. Se huonontaa selvästi sadon laatua.
Liika märkyys voi liuottaa mustikasta myös sen sinistä väriainetta, terveysvaikutteista antosyaania.
– Etenkin japanilaiset mittaavat pitoisuuksia tarkkaan, ja maksavat sadosta pitkälti sen mukaan. Yleensä mitä tummempi marja, sitä parempi hinta, Moisio tietää.
Vastaavanlaista haaleutta on Moision mukaan havaittavissa sadekesinä myös esimerkiksi lakoissa.
– Marjat ovat kypsänäkin vaaleita, ja toki se vaikuttaa myös koostumukseen, eli sadekesinä marja on vetisempää.
Poiminnassa pilvinen sää on kuitenkin paras.
– Auringon paahde tuhoaa kerätyistä marjoista vitamiineja nopeasti. Siksi marjat kannattaa siirtää varjoon heti poimimisen jälkeen.
Yötön yö tekee marjoista erityisiä
Auringonvalossa marjoihin muodostuu myös sokeria, mikä tuo niihin paitsi makua, myös säilyvyyttä.
Vaikka aurinko ei paahtaisi kirkkaalta taivaalta, se paistaa kuitenkin ympäri vuorokauden
– Simo Moisio
– Viime kesänä esimerkiksi mustikkasato oli huippulaatuista, ja myös niiden sokeripitoisuus oli korkea, Moisio muistuttaa.
Suomalaisten marjojen erityinen maku perustuukin Moision mukaan juuri runsaaseen valoon.
– Vaikka aurinko ei paahtaisi kirkkaalta taivaalta, se paistaa kuitenkin ympäri vuorokauden. Se on melkoinen kilpailutekijä.
Mansikka ei vielä hätää kärsimässä
Sään aiheuttamat vaihtelut näkyvät myös viljellyissä marjoissa. Juuri alkava mansikkakausi näyttää tässä vaiheessa vielä hyvältä.
– Minkäännäköisiä ongelmia ei ole vielä näkynyt. Helteen hellimä makuvivahde ehkä puuttuu vielä, mutta laatu on muuten erittäin hyvä, Suonenjoen Seudun Marjanviljelijäin yhdistyksen toiminnanjohtaja Eeva Leppänen summaa.
Mansikoilla pitkään jatkunut kosteus altistaa marjoja muun muassa homeelle sekä monille kasvitaudeille. Leppäsen mukaan vielä ei olla siinä pisteessä, ja makuakin mansikoihin ehtii tulla.
– Mansikasta noin 98 prosenttia on vettä. Toki vesipitoisuuden vähetessä sokerin maku tulee paremmin esille. Mutta kyllähän aurinko aina valoaan antaa, vaikka pilvistäkin olisi. Ei marjat aivan vaille makua jää.
Leppänen muistuttaa, että mansikan kypsyminen jatkuu vielä pitkään, ja vaihtelevaa makua marjoissa voi selittää myös maaperä- ja lannoite-erot.
– Kosteassa ja hyvin läpäisevässä maassa myös ravinteet huuhtoutuvat herkästi pois. Viljelijä voi vaikuttaa vielä makuun esimerkiksi fosforia ja booria lisäämällä.
Peruna vaatii makeutuakseen aikaa
Auringon makeus vaikuttaa myös muihin kasveihin. Maakuntalehden yleisönosastolla on jo epäilty, että tänä kesänä esimerkiksi ruotsalaiset varhaisperunat veisivät makeudellaan voiton suomalaista juuri sään ansiosta.
ProAgria Pohjois-Savon perunantuotannon asiantuntija Heikki Inkeroisen mukaan maku perunoihin kehittyy hitaasti, jolloin liian nopeasti kypsyessä makua ei ehdi muodostua.
– Ensimmäiset ruotsalaiset perunathan usein ovat hyvin nopeakasvuisia ja mauttomia lajikkeita. Mutta ihan kuka mistäkin tykkää, Inkeroinen tasapainoilee.
Myös marjanviljelijöiden edusnainen Eeva Leppänen uskoo, että kotimaiset marjat ovat edelleen maineensa veroisia.
– Ainakin meille suomalaisille, pehmeisiin ja sokerisiin mansikoihin tottuneille. Keski- ja Etelä-Euroopan lajikkeet ovat jo lähtökohtaisesti kovempia ja vähäsokerisempia. Mutta oma maa mansikka, muu maa mustikka. Niin kai se sitten menee.
Anu Pöntinen @Anupontinen - Yle Savo
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti